Hei, ohessa kahdessa eri tiedostomuodossa tallennettuna Antista kertova tekstini lauantailta. Sukupuu-aineisto on vielä Pekan mökillä Mailalla katsottavana, mutta toimitan senkin teille, kunhan olen tehnyt siihen viikonloppuna esiin tulleet korjaukset..! Katsokaahan sitten vielä kerran läpi, jottei mukaan jää mitään virheellisiä tietoja.
Kuten lauantaina kerroin, suvun tutkiminen on minulla tyssännyt Nikonovien osalta n. vuoteen 1850 taidon puutteessa, sillä arkistot sijaitsevat Petroskoissa ja ovat vanhalla venäläisellä käsialalla kirjoitettuja.
Petralla oli tiedossa yhteyshenkilöitä, joiden avulla saisimme tutkimusta eteenpäin edullisesti. Hän selvittää sen mahdollisuuden ja kertoo sitten. Normaalitaksat ven.tutkimukseen perehtyneillä sukututkijoilla lähtevät n.180(-400) eurosta ylöspäin riippuen henkilömäärästä.
Heitimme ilmaan ajatuksen yhteisestä pankkitilistä, jonne jokainen ruokakunta tallettaisi vuosittain sovitun summan sukututkimuksen rahoittamista varten. He saisivat sitten sukututkimusdokumentit sitä mukaa, kun niitä valmistuu.
Jos tekisimme serkkutapaamisesta perinteen -vaikka joka toinen vuosi? Ehdotuksia?-, tätä samaa “pohjakassaa” voisivat käyttää myös tapaamisen järjestäjät. Järjestämisvuorokin voisi olla kiertävä, tänä vuonna sen tekivät Tiina ja Petra, kuka ilmoittautuu seuraavaksi? 🙂 Vuosittainen summa täytyy laskea sen mukaan, kuinka paljon tutkimus mahdollisesti tulisi maksamaan jne., mutta sama 10e/aikuinen ja 5e/lapsi saattaisi olla ok..?
Miltä kuulostaa? Laittakaapa mielipiteitänne.
Aurinkoisesta Kuusamosta teitä tervehtien, Sanna
Kiitos Sanna serkustapaamisen kohokohdan järjestämisestä! Ja kiitos kaikille osallistujille, oli mukava nähdä ja kuulla missä mennään itsekunkin elämässä!
Sannan ehdotus tilistä ja maksuista on minun mielestä ok, samoin serkustapaamisen jatkosta jollain aikataululla.
Juteltiin äidin kanssa vielä tovi suvun historiasta ja hän teki muutaman korjauksen tekstiin:
•
Antti tuli ensimmäisen kerran Suomeen v. 1917, joten en ole varma onko karkaamisselostus ko. ajankohtaa vai v. 1921 niin kuin Sanna mainitsee
•
Äiti ei nähnyt partisaaneja pihalla, koska he eivät tulleet kylään saakka, mutta hän kuvitteli nähneensä eli pelkäsi, että he tulisivat
Olisi kiva saada myös kopio Antin kansalaisuuden hyväksymisestä, alkuperäinen lienee Kimmolla? Sekä toivottavasti Viheriäisen Tanelin haastattelukasetit löytyvät jostain jemmasta.
Tarinakirjaan ei tullut paljon selostuksia, mutta niitä voinee lähettää Sannalle vaikka sähköpostitse? Esim. muistaakseni vuonna 1995 Antin lapset ja ainakin allekirjoittanut tekivät matkan Antin kotiseudulle ja kotipaikalle. Siitä reissusta varmaan löytyy kuvia ja selostusta heiltäkin. Samalla reissulla tavattiin heidän serkkuja, mm. Nasta, Helmi jne. sekä nautittiin uskomattoman lämpimästä vieraanvaraisuudesta. Sen jälkeen Nasta on käynyt yhden kerran Kuusamossa, mutta oli järkyttynyt siitä, ettei täällä ollutkaan huonommin asiat kuin heillä niin kuin väitettiin. Sittemmin häneltä on tullut muutama kirje äidille ja kuulostaa olevan aika huonossa kunnossa.
Samoin Kimmon kokemukset Jaakosta olisi kiva saada talteen.
Terveisin, Tiina
Hei kaikki serkut + asianosaiset
Kiitoksia järjestelyistä, ne vaativat aina oman panoksensa ja viitseliäisyyden (nimim. kokemusta on, jo ammatinkin vuoksi). Oli mukava tavata sukulaisia joita harvemmin näkee (myös niitä joita näkee useammin). Kirjoitan ajan kanssa tarkemmin esim. Venäjän kokemuksistani sukuumme liittyen, mutta muutama juttu, joka juolahti mieleen.
Semjonovin Jaakon äiti on joku Sannan mainitsemista Antin kanssa samassa pihapiirissä asuneista serkuista eli Irina tai Anastasia jotka olivat tapaamamme Jouki-tädin siskoja. Jouki muuten muisti hyvin ajat Ahonvaarassa vaikka oli jo yli kahdeksankymmentä. Kaukokin kertoi Antin tulleen Suomeen 1917 mikä oli varmaan se pakovuosi ja myös myllerryksen aikaa Venäjällä. Kaksikymmentäluvun alussa oli yksi surullisista “puhdistuksista” missä ammuttiin paljon Suomalaisia ja Karjalaisia. Tällainenhan oli myös 1937 – 38.
Netistä löytää ikäviä listoja näistä ammutuista henkilöistä jos joitain kiinnostaa, esim osoitteesta: http://www.onego.ru, sieltä Carelia lehden vuoden 1998 numero 8. Nikonoveja en ole, ainakaan minä, niistä löytänyt.
Pieni yksityiskohta Antin paosta mikä minulle kerrottiin oli sellainen, että näre, jonka taakse Antti piiloutui hevosmiesten jahdatessa oli veteen kaatunut hako. Rannat olivat jo jäässä ja Antti joutui sukeltamaan uppeluksiin puun taakse piiloon. Siinä oli suvun jatkuminen pienestä kiinni.
Tein joskus tästä taulun työnimellä “sukumme kohtalon hetket” siinä on kuvattuna myös talon poltto ja Antin isän Grigorin eli Riston kohtalo. Taitaa olla taulu vielä jossain kotona. Vaikuttava tarina joka tapauksessa.
Antin viimeiset vaiheet ovat jääneet myös lähtemättömästi minun mieleeni. Olin kuusivuotias ja olimme, ainakin minun muistoissani, jossain Kitkan tiellä Nilon koulun tietämillä lastaamassa tiiliä (jotka oli tarkoitus viedä Rintajärvelle)Kaukon kuorma-autoon. Antti estelyistä huolimatta halusi auttaa ja sai sydänkohtauksen. Kauko otti Antin kuorma-autoomme ja minut myös mukaan ja ajoimme hurjaa vauhtia kylän lävitse terveyskeskukseen ja Kauko huudatti äänimerkkiä koko ajan. Antti puristi rintaansa ja yritti väittää, ettei ole mitään hätää. Tämä jäi pienen pojan mieleen pysyvästi. Aamulla sitten saimme mekin tiedon Antin kuolemasta ja Kauko otti sen raskaasti vaikka oli jo kolmenkymmenenkuuden ja aikuinen mies. Sellaisia muistoja tähän hätään.
Kimmo
Jouko lähetti minulle pienen oikaisun tuohon Kimmon tarinaan ja sanoi, että se Rintajärvelle vietävän tavaran lastauspaikka oli aika lähellä Niikkosentiellä olevaa risteystä. Kalevin kulmalla.
Pekka
Niikkonen 
Leave a Reply