Tarina alkaa siitä, kun laukkuryssä Savin Grigorinpoika Nikonov-niminen haki Tuhkalan rikkaan Shemeikan tyttären Ksenija Ivanantytön mukaansa Ahonvaaraan, yöllä ja salaa.
Ensimmäisen vuoden nuoripari asui kuusen juureen pystytetyssä kodassa, mutta niin vain nousi paikalle lopulta seutunsa mittakaavassa ökyrikas talo renkeineen ja piikoinen. Samaa ruokakuntaa asuttivat Savinin ja Ksenijan lisäksi heidän poikansa Grigori, Vasili ja Nikolai perheineen.
Grigori eli Kriissa oli isoisoisämme, eli Antin isä. Hänen ja Matrona Pavlovintytön perheessä oli 3 tytärtä ja 5 poikaa: Ontto (vai Andrei?) eli Antti, Feodor, Ioann, Terenti ja Mitro eli Mikko sekä Lukerie, Maria ja Irina.
Samassa pihapiirissä asuivat myös Griissan veljen Nikolain perheeseen kuuluivat vaimo Irina Kuzmina sekä lapset Fedor, Nikolai, Petr, Danel eli Taneli-setä, Irina, Jevgenija eli Jouki-täti, Vasili ja Anastasia.
Vasili-veljen mahdollisesta perheestä ei minulla ole tietoa.
Perhe eli porotaloudesta ja kävi ahkerasti kauppaa Kuusamon ja Oulun suuntaan niinkuin tuohon aikaan oli tapana. Rajaseutu oli avointa kulkemiselle ja kanssakäyminen vilkasta puolin ja toisin.
Tarina jatkuu syksyisestä hetkestä v. 1917, jolloin 19-vuotias Antti oli vangittuna hataraan latoon yhdessä useiden muiden samaan paikkaan kerättyjen kanssa. Antti oli karannut venäjäläisten armeijasta, jonne hänet oli pakolla viety, ja jäänyt kiinni. Latoa vartioi kaksi sotilasta, toinen sen sisä-, toinen ulkopuolella. Hatarien seinälautojen välistä Antti oli seurannut tilannetta. Kun ulkona seissyt vahti oli liikahtanut rantaan, Antti pyysi sisällä olevaa päästämään hänet tarpeilleen pihalla olleeseen huussiin. Ja luullen toverinsa olevan heti oven takana, sotilas päästi miehen vahtimatta ulos.
Antti meni huussiin, seurasi tilannetta ja sopivassa hetkessä lähti lopulta juoksemaan kuuraista soratietä pitkin pakoon. Tiehen jäi askelten jäljet, sillä se oli kevyen lumen peitossa.
Antti kuuli pian takaansa sotilaiden hevosten kavioiden kopseen. Ääni, jota hän ei unohtanut koko elämänsä aikana. Tien yli oli kaatunut puu. Sen runkoa pitkin hän juoksi näreen taakse jälkiä jättämättä. Hevoset menivät ohi.
Antti meni rantaan ja huomasi tutun miehen verkoilla järvenselällä. Hän viittelöi miehen luokseen ja tämä vei Antin piiloon latoon. Antin äiti kävi tuomassa pojalleen ruokaa latoon ja kertoi samalla, että kotona oli käyty etsimässä Anttia. Pimeän tullen Antti päätti mennä käymään vielä kotitalollaan ennen pakoa, mutta epäonnekseen sotilaat palasivat juuri silloin ja Antti piiloutui heiniin navettaan. Sotilaat kävivät tarkastamassa myös navetan. He pistelivät pistimillään summittaisesti heinäkasaan, mutteivät osuneet Anttiin. Irja kertoi Antin päättäneen, että vaikka menisi pistin silmästä läpi, hän ääntäkään päästäisi. Veljet oli talosta jo viety ja siskolta oli mennyt kuulo rajujen kuulustelujen vuoksi.
Lopulta Antti lähti ja tuli porokarjan seassa Kuusamoon jälkiä jättämättä.
Sivut:
Edellinen Seuraava Kuva-arkisto
Niikkonen 